lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Tietoyhteiskuntakelpoiset ehdokkaat

Tein pientä analyysiä kuinka monta sopivaa tietotekniikasta jotain tajuavaa ehdokasta meillä on ja tein kaksi rajausta. Ehdokkaan pitää tukea opintotuen korottamista sekä kannattaa käyttäjien oikeuksien laajentamista tekijänoikeuksissa ja vastustaa internetin sensurointia.

Nykyisiltä kansanedustajilta vaadin myös sitä, että ovat äänestäneet puheidensa mukaisesti. Tulos oli ihan hiton karu. Ainoastaan neljä nykyisistä ehdokkaista täytti nuo ehdot.

FLUG:n vaalikyselyn lisäsin rajaamaan uusia ehdokkaita siksi, että se on ainoa tietoyhteiskuntakysymyksiä esittänyt kysely näissä vaaleissa ja se kertoo enemmän kuin tarpeeksi niistä ketkä eivät ole siihen vastanneet.

Listassa ei sitten ole huomioitu sitä, että SDP ja Keskusta puolueina vastustivat n. 3kk sitten opintotuen nostamista. Tunsin kyllä suurta houkutusta tiputtaa ne listasta tuosta ja siitä syystä, että molemmat puolueet kannattivat ryhmäkurin avulla Lex Karpelaa.

Listan säännöt

Päästäkseen listalle kansanedustajaehdokkaan on pitänyt tehdä seuraavat asiat oikein:

Mikäli henkilö on ollut kansanedustaja niin

Selitykset
Helsingin vaalipiiri






Oulun vaalipiiri
Lapin vaalipiiri
Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Varsinais-Suomen vaalipiiri


Satakunnan vaalipiiri
Uudenmaan vaalipiiri



Pirkanmaan vaalipiiri



Kymen vaalipiiri
Vaasan vaalipiiri
Keski-Suomen vaalipiiri

Hämeen vaalipiiri
Pohjois-Savon vaalipiiri

Muita listoja


EDIT: 11.3.2007 - 14.3.2007
  • Lisäsin istuvan kansaedustajan Annika Lapintien, jolta puuttuivat flug vastaukset. Tässä kuitenkin konkreettinen toiminta painoi enemmän, eli hän on äänestänyt oikein eduskunnassa sekä vastannut irc-gallerian vaalikoneeseen.
  • Nyt pitäisi olla istuvat kansanedustajat tsekattu.
  • Lisätty ehdokkaiden linkit irc-gallerian vaalikoneen profiileihin
  • Sivun nimi vaihdettu
  • Piraattiliitto linkki lisätty
  • Lisätty linkki Babearin listaan ja korjattu sivun ulkoasua
  • Lisätty linkkejä muihin listoihin, lisätty Tarmo Thorstrom

8 kommenttia:

Jan-Erik Finnberg kirjoitti...

Itse asiassa vois kattoa oman ehdokkaan ihan oikeesti tolta listalta, kun sä näytät tehneen aika lailla sen pohjatyön, jonka mä ajattelin (ainakin teoriassa) ite tehdä.

Pitää käydä kattomassa noitten potentiaalisten ehdokkaiden vaalikonevastauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Ompa masentava lista hippejä. Pitääpä sitten valita ehdokas muilla perusteilla.

Timo kirjoitti...

Onhan siellä Seppo :D

Anonyymi kirjoitti...

Todettakoon, että ehdokas voi vallan hyvin olla tietoyhteiskuntakelpoinen kannattamatta opintotuen korottamista tai linuxia.

zache_ kirjoitti...

Toki, ainakin Markus Jansson, pari Tietoyhteiskuntapuolueen edustajaa sekä yksi masinaattori puuttuu tuosta listasta ja he kaikki ovat selkeästi tietoyhteiskuntakelpoisia.

Idea listassani oli se, että siinä on selkeillä ilmotetuila säännöillä tehty rajaus noista ehdokkaista. Rajauksesta sitten lukija voi itse päätellä onko se validi.

Muiden ihmisten listoista sitten voi katsella muilla perusteilla valittuja ehdokkaita.

Selkeästi tietoyhteiskuntakelvottomia sanoisin olevan niiden, jotka eivät ole ymmärtäneet vastata irc-gallerian vaalikoneeseen tai kannattavat internetin sensuroimista.

Perrin kirjoitti...

Tietoyhteiskuntakelvottoman määritelmä edellisessä kommentissa oli kyllä mainio. Onhan sitä itsekin tullut pohdittua, kuinka merkittävään asemaan Gallerian vaalikone nousee, mutta ihan noin radikaaliin päätelmään en ole vielä päässyt.

Tuon luettuani rupesin kyllä pohtimaan, että tuossa on vinha perä.

Jos etsisin ehdokasta arvostaisin tätä listaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jes, irkkigaltsussa annettuihin nuorisoa kosiskeleviin vaalilupauksiinhan voi varmasti luottaa!

Eduskunnassa oli kolme puoluetta, jotka vastustivat uudistettua tekijänoikeuslakia: Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. KD:stä ja PS:stä kaikki äänestävät kansanedustajat vastustivat tätä uudistusta, Vasemmistoliitosta kolme viidesosaa äänestävistä vastusti.

Älkää olko idiootteja ja luottako puolueiden puheisiin näiden tekojen sijaan.

Itse äänestin ennakkoon Helsingin vaalipiiristä ehdokasta numero 186 eli Jussi Halla-ahoa, tekijänoikeuslakia myös teoissa vastustanut puolue ja erittäin pragmaattinen sekä pätevä ehdokas joka on ainakin kyselyiden mukaan vaaliliittonsa suosituin eli menossa niukasti läpi.

zache_ kirjoitti...

Anonyymi3: Ja äänestit varmaan Halla-ahoa hänen teknologisen ymmärryksensä takia, etkä esimerkiksi sen takia, että hän vastustaa jotain?

Tosin hänellä kieltämättä on hyvät mahdollisuudet olla ensimmäinen ehdokas joka pääsee internetin avulla läpi, mutta jää nähtäväksi onko hän yhtä hyvä valtiomiehenä kuin yhden asian sanaseppona.

Itse tosin haluaisin nähdä eduskunnassa niitä ihmisiä, jotka ihan yleisemminkin ymmärtävät teknologiasta. Eivätkä kristilliset tai entinen Suomen Maaseudun Puolue (nykyinen PS) ihan ole puolueina sitä mitä itse haen. Vaikka äänestivätkin kerran oikein. Tosin rehellisyyden nimissä ei nyt muutkaan puolueet ole hirveästi tietotekniikka-asioissa kunnostautuneet.

Ainoastaan yksilöt ovat. esim. Jyrki Kasvi. Myös Mikko Alatalo tai Heidi Hautala ovat sellaisia jotka ovat osoittaneet ymmärtäneensä mistä on kyse vaikka ovat äänestäneet perustellusti väärin.

Olisi vain kiva nähdä eduskunnassa fiksuja yksilöitä enemmän jolloin jotain kestävää positiivista kehitystä voisi tapahtua. Silloin äänestettäisiin muulloinkin fiksusti kuin massojen painostuksen takia. (Lex Karpela -äänestys)

Tämän takia on ilahdun paljon enemmän jos Osmo Ihanus, Tapani Tarvainen (Effi) tai Mikko Rauhala (masinointi) pääsevät läpi kuin Halla-aho.

Linkkejä puolueiden/kansanedustajien aikaansaannoksiin viime vaalikaudella:

- Tietokone-lehti: Hallituksen ja opposition ict-teot
- Avoin Elämä: analyysiä puolueista
- Paw.nu: Sanat vs Teot - Lex Karpela