keskiviikko, heinäkuu 08, 2009

Urbaania lomailua Kirjakahvilalla.

Kävinpä eilen vallan mainiolla keikalla. Esiintyjinä olivat Tuomari Nurmio ja Polka Madre jotka soittivat sekä yhdessä, että erikseen. Näistä ensimmäistä tuskin tarvitsee esitellä, mutta jälkimmäinen oli jotain Polkka punkin tyyppistä menevää humppaa esittänyt meksikolainen bändi. Vähän saman tyyppistä kuin mitä jokin Gogol Bordello soittaa.

Boonuksena lavalla oli animatronisia nukkeja.

Seuraavaksi Tuomari Nurmio ja Polka madre näyttäisi esiintyvän Jyväskylän Kesässä ja tämä keikka oli osa Turun Kirjakahvilan järjestämää Urbaani kesäloma 2009 -tapahtumaa joka jatkuu ensi viikon torstaihin asti.









  • PS: Kuvat on otettu hämärässä N78:lla joten klikkaaminen suuremmaksi tuottaa vain pettymyksen, mutta jätin linkit jos joku haluaa nähdä minkä laatuisia kuvia sillä saa.

sunnuntai, toukokuu 24, 2009

Ylen "Haussa heikkoja signaaleja tulevaisuuden radiosta" -kysely

Ylen radiopuolen kehityspäällikkö Tuija Aalto julkaisi blogissaan radion tulevia kehityskulkuja luotaavan kyselyn. Blogikirjoituksen kommenteissa on myös linkkejä muiden vastauksiin ja omat vastaukseni löytyvät tämän kirjoituksen kommenteista. Jos aikoo vastata kyselyyn, niin tulee mielenkiintoisempia vastauksia jos ensin vastaa ja sitten vasta lukee muiden vastaukset. (IMHO)

Lisäys: deadline on sit tänään näemmä.

keskiviikko, huhtikuu 22, 2009

Ylen mahdollistajastrategia

Olin viime perjantaina Ylen järjestämässä tapaamisessa, jonka tarkoitus oli esitellä Ylen uutta mahdollistajastrategiaa nettiväelle. Strategian idea on "vastapuolen" kiteyttämänä seuraava:

"Yle antaa julkisin varoin tuotetun aineistonsa ja palvelunsa ilmaiseksi kaikkien käytettäväksi ja hyödynnettäväksi.", lähde

Iso peukku tuolle! Myös STT:n paniikkireaktio osoittaa Ylen suunnittelevan jotain liian hyvää jotta sen voisi sallia. :)

Yleläisetkin näyttävät olevan tosissaan. Ylen hallitus ja hallintoneuvosto ovat hyväksyneet mahdollistamisstrategian ja perjantain tapaamisessa sitä esitteli Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Mikä oli sitten tapaamisen anti? Kovin juttu tietysti on se, että Yle johtoryhmää myöten on avoimemman Ylen takana. Lisäksi oli hienoa huomata se, että ainakin osa Ylestä on hiffannut miten netissä tulisi toimia. Samalla Yle tuli järjestäneeksi Isossa Pajassa loisteliaan Blogi/Jaiku/Qaiku-miitin ja tapasin ekaa kertaa IRL ison liudan netistä tuttuja ihmisiä.

(Tapahtumasta netissä: Qaiku-thread 1, Qaiku thread 2, kuvia, Ylen blogientry, Anne Rongas, Kari A. Hintikka , Puheet Yle areenassa)

Kiitokset kaikille :)

Kritiikkinä tapahtumasta voisin kuitenkin sanoa, että tapaamisessa ei käsitelty ollenkaan sitä mitä Yle käytännössä voi tehdä ja mitä ei. Meinaan mahdollistajastrategiasta huolimatta Yle tarpoo tekijänoikeus- ja levityssopimusten suossa eikä ole vapaa toimimaan niin kuin haluaa. Olisi siten mielenkiintoista kuulla suurten sanojen sijaan mitä Yleläisten mielestä on oikeasti mahdollista tehdä.

Lisäksi niidenkin sisältöjen kohdalla jotka ovat levitysoikeudellisesti ongelmattomia Yle joutuu varomaan kaupallisten toimijoiden tontille astumista.

Tästä Klaus Fleming blogasi yksittäisen toimittajan kannalta ja suurista linjoista puolestaan "väittelivät" Ylen Napit vastakkain ohjelmassa Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner. (kuuntele, keskustelu)

Ohjelmassa Jungnerin pointti oli se, että kaikille on eduksi jos julkisilla varoilla kustannettuja sisältöjä käytetään uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien kehittämisessä ja, että homma on reilua silloin kun kaikille annetaan samat mahdollisuudet.

Tämä käytäntö on käytössä mm. Yhdysvalloissa, jossa valtion työntekijöiden, kuten Nasan, julkaisema aineisto on tekijänoikeuksien ulkopuolella. Ja jos mietit mitä hyötyä tuosta on, niin netin kaikille avoimet karttapalvelut esimerkiksi ovat alunperin yksi Yhdysvaltojen vapaan karttadatan suora sovellutus.

Pentikäisen pelkona puolestaan oli se, että Yle ryhtyy jakamaan sisältöjään kaupallisilla kanavilla ja siinä sivussa estää muun kaupallisen toiminnan kehittymisen.

Pentikäisellä on pointti, mutta IMHO pelko Ylen ja yksityisten toimijoiden kanavien sotkeutumisesta on turhaa, koska se on jo tapahtunut. Nykyäänkään käyttäjää ei kiinnosta se, että miltä kanavalta digiboksille nauhoitettu ohjelma on tullut ja Ampparista pääsee sulassa sovussa lukemaan niin Ylen, kaupallisten toimijoiden kuin kansalaismediankin uutisia. Riippumatta siitä mitä Yle tekee, niin tulevaisuudessa tuo eri kanavien ja toimijoiden sulautuminen yhdeksi isoksi blobiksi ilman rajoja vain kiihtyy.

Lisäksi vähän harmillisesti Pentikäinen ei kerro Sanomien omista Creative Commons kokemuksista. Konserniin kuuluvat Taloussanomat, ITViikko ja Digitoday ovat jo lähemmäs pari vuotta lisensoineet uutisensa Creative Commons (Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen) -lisenssillä ilman suomalaisen uutismedian tuhoutumista.

Enkä keksi mitään syytä miksi Ylen siirtyminen osassa sisällöistään esimerkiksi Creative Commons (By-SA) -lisenssiin olisi yhtään sen ihmeellisempi muutos kuin edellä mainittujenkaan tekemä siirtyminen aikoinaan.

Muuten kuin siitä periaatteellisesta syystä, että Yle ei saa (tehdä yhtään mitään. :)

Muita linkkejä

sunnuntai, maaliskuu 29, 2009

Web 2.0 failed

Tänään olisi ollut Megalopolis 2023 - Onnelliset kaupungit häppeninki Jyväskylässä eikä kukaan (internetissä) kertonut siitä mulle.

Olisin mennyt jos olisin tienny. :(

perjantai, maaliskuu 27, 2009

Nettisensuuria Australiassa

Australiaan ollaan pykäämässä muiden länsimaiden tavoin lastensuojelun verukkeella internetsensuuria ja Australian viestintäministeri Stephen Conroy puolusti eilen TV-paneelissa sensuurin tarpeellisuutta seuraavin sanoin:

Black lists are needed to combat child pornography, pro-rape and incest websites", lähde

Suodatus on siis vielä kehitteillä ja sitä piti testata nyt keväällä. Blokkilista kuitenkin vuodettiin jo viikko sitten ja sen sisältö herätti heti aikamoisen debatin. Seurauksenaan se, että Australian kolme suurinta operaattoria vetäytyivät sensuurisuunnitelmasta. Syntyneen metelin syynä olivat listalta löytyneet tunnetut nettisivustot.

Esimerkiksi
linkit on worksafe ja Australian valitsema tekniikka mahdollistaa yksittäisten sivujen sensuroinnin joten listalla oleminen ei tarkoita, että koko sivusto olisi aiottu sensuroida.

Se miksi nuo muun muassa herättivät kärkkään debatin Australiassa on se, että Redtube (youtube pornolle) on Alexan mukaan Australian 36 suosituin sivusto. Naapurintyttö tyyliseen softcoreen erikoistunut Abby Winters on Australian suurimpia pornotaloja. Uhkapelisivusto Betfairilla puolestaan on voimassaoleva ikärajasuositus sensuurilistaa ylläpitävältä ACMA:lta.

Näiden sensurointi oli jo jotain vallan muuta kuin julkisuudessa puhuttu lapsipornon ja terroristien sensurointi ja debatin alettua ACMA julkaisi tarkemman tiedotteen siitä mitä oikeastaan ovat sensuroimassa:

-- CLIP --

The following categories of online content are the sole categories that are prohibited:

  • Online content that is classified RC or X 18+. This includes real depictions of actual sexual activity, child pornography, depictions of bestiality, material containing excessive violence or sexual violence, detailed instruction in crime, violence or drug use, and/or material that advocates the doing of a terrorist act.
  • Content which is classified R 18+ and not subject to a restricted access system. This includes depictions of simulated sexual activity, material containing strong, realistic violence and other material dealing with intense adult themes.
  • Content which is classified MA 15+, provided by a mobile premium service or a service that provides audio or video content upon payment of a fee, and not subject to a restricted access system. This includes material containing strong depictions of nudity, implied sexual activity, drug use or violence, very frequent or very strong coarse language, and other material that is strong in impact.
...

ACMA’s current list of approximately 1100 URLs relating to prohibited content and potential prohibited content hosted outside Australia includes material in the following categories:
  • depictions of child sexual abuse;
  • depictions of bestiality;
  • material containing excessive violence or sexual violence;
  • material containing detailed instruction in crime, violence or drug use;
  • real depictions of actual sexual activity;
  • depictions of simulated sexual activity which are not subject to a restricted access system.

-- CLIP --

Eli oman näkemyksensä mukaan ACMA voisi laittomuuksien lisäksi blokata pääsyn K18 materiaaleihin jos niissä ei ole ikärajavalvontaa.

Mut mut, mitä veikkaatte, että onko Australian malli myös EU:n malli eli yritetään pistää lapsille sopimaton sisältö lukkojen taakse kunhan ollaan saatu jäsenvaltiot ensin sensuuriruotuun?

Tähän liittyen hyvä uutinen on, että EU-parlamentti tyrmäsi Internet-kontrollin tiukentamisen. (HS)


Uutisia Australian nettisensuurista