torstaina, marraskuuta 29, 2007

Wikiuutiset avattu

Näemmä ikuisuuksia Wikimedia Incubator-limbossa pyörinyt Wikiuutiset.fi on siirtynyt oikeaksi wikiprojektiksi. Suuri kysymys tietysti on, että riittääkö tuolle aktiivisia editoijia (nyt siellä on 5-10) , jotta siitä kehittyisi elävä uutissivusto. Tosin uutissivustona toimimisen rinnalla päämääränä on myös toimiminen puskurina, jonne ohjata nyt wikipediaan tulevat, mutta sinne "tietosanakirja mielessä" soveltumattomat uutisartikkelit ja siirtää jälkikäteen kiinnostavat Wikipediaan.

Itse pidän Wikiuutisia mahdollisuutena kokeilla erilaisia tapoja uutisointiin.

Esimerkiksi sen sijaan, että copypastetettaisiin jatkuvalla syötöllä muista uutislähteistä tulevia uutisia, niin Wikiuutisissa voitaisiin vaikka keskittyä päivittäin yhteen kotimaisesta mainstream mediasta riippumattomaan aiheeseen ja tehdä siitä kunnon uutinen. Nämä harvakseen kirjoitellut uutiset voitaisiin edelleen välittää syötteillä uutiskeräimiin, jolloin uutisten laatu olisi määrää merkityksellisempää.

Toinen voisi olla, että mikäli blogaajat tai kansalaismedian edustajat saavat järjestäytynyttä uutisointia (via) aikaiseksi, niin Wikinewsiä voitaisiin käyttää alustana, jossa alkuperäisen kirjoituksen rinnalle muokattaisiin yhteisöllisesti toinen versio. Idea hommassa olisi siis se, että otetaan perinteisen median kannalta"marginaalisia" tai "epäluotettavia", mutta kiinnostavia uutisia, suodatetaan sisältö vertausarvioinninläpi ja katsotaan lopputulos. (Pitäisi vaan olla sopivia uutislähteitä tähän)

Kolmas mitä Wikinewsillä voisi tehdä uutta on asioiden pitkäaikainen mediaseuranta. Sen sijaan, että uutinen kirjoitetaan ja tehdään tapahtuman edetessä uusi, niin Wikinewsissä uutinen voisi olla etusivulla niin pitkään kuin tapahtuma on pinnalla ja siitä näkisi koostetusti mitä uutta on tapahtunut ja olennaiset linkitykset muille sivuille.

Anyway. Toimiakseen Wikiuutisten toimintatavan on pakko erota netin copypasteuutisoinnista tai muuten se vain hukkuu sontaan eikä saa mielekkäitä määriä editoreita, joten saas nähdä millaiseksi tuo muodostuu.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Kielletään netti Esko Rantalaiselta

Tuusulassa oli henkisesti epävakaa teini (en tiedä, mutta oletan ettei psyykelääkkeitä ilman mitään diagnoosia sentään anneta), joka Nietchensä lukeneena lähtee listimään koulukavereitaan. Muutamaa viikkoa lopullista flippaamista aiemmin koulun oppilaat olivat yrittäneet kertoa koulun rehtorille, ettei tyypillä ollut kaikki kunnossa. Noh, viesti ei mennyt perille ja lopputuloksen näimme 24/7 ihan kaikista medioista jeesustelttaa myöten.

Ja jotenkin tämän takia on lähdetty kyselemään internetin tiukemman valvonnan perään, sekä kieltämään aseiden omistaminen alaikäisiltä. Ok, aseiden pitäminen poissa kersojen käsistä on ihan jees, mutta en täysin hahmota miten kielto olisi estänyt tätä täysi-ikäistä jantteria tai vaikkapa neiti FBI:tä hankkimasta laillisesti käsiinsä asetta jolla räiskiä kaikkia vastaantulijoita. Hämäräksi jää myös se, miten joku voi kuvitella, että virtuaalitodellisuuden valvominen auttaisi asiaan jollei nuo liha-avaruudessa olleet vihjeetkään menneet perille.

Noh, pari lukemisen arvoista linkkiä

Lisäys:

* Esko Rantalainen on aiheesta kirjoittanut Talouselämän toimittaja.