keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Kiinalainen juttu

Jatkan kirjoittamista internetin sensuroinnista vielä tällä lastulla. Tämän jälkeen kirjoitan jostain muusta.

Oikeusministeri Tuija Brax on sanonut oikeusministeriön ottavan kantaa sensuuriin. Tämä on mielenkiintoista siksi, että oikeusministeriön on samalla pakko ottaa kantaa myös itse lakiin ja siihen, että onko poliisi tulkinnut lakia oikein. Täydellisessä maailmassa laki menisi perustuslakivaliokunnalle käsiteltäväksi. Tätä taisi kannattaa myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi. Samalla saataisiin aikaiseksi laajempaa (arvo)keskustelua siitä millaiseksi internetin haluamme kehittyvän.

Vähemmän merkittäviä uutisia puolestaan on se, että TKK potki pihalle loputkin lapsiporno.info peileistään. Oubsilta löytyy aikaisempiin tapahtumiin liittyvä erinomainen videoraportti (Loistavaa toimintaa Oubsilta btw!).

Toisaalla Mikko Ellilä on oikeudessa siitä kuinka rasistisesti netissä saa kirjoittaa. Mitä oikeudenkäyntiin tulee, niin Ellilän mielipiteet ovat toki paskoja, mutta silti haaste oikeuteen on ylilyönti. Hän meinaan ei ole mitenkään nettirasistien vaarallisimmasta päästä. Täällä on Ellilän syytteen aiheuttanut kirjoitus, joka kannattaa katsoa ennen kuin vilkaisee oikeudenkäyntiblogiraporttia.

Lukekaa myös uutispäivä ameeban Effiläisen mieli kirjoitus

Spekulointia internet sensuurista

... Eli meillä on järjestelmä, joka ei internetin luonteen takia sovellu tehokkaaseen sensurointiin, eikä sensuurilistan sisältöä voi pitää salassa. Toisaalta blokkilista sisältää lähinnä haitallisia sisältöjä, joita poliisi ei edes yritä sulkea vaikka mahdollisuus olisi. Tältä pohjalta listan olematon salaisuus tuskin on lastensuojelun kannalta oleellinen ongelma. Salaisuus kuitenkin suojelee viranomaisia oikeusjutuilta ja mahdollistaa vapaamman sensuroinnin.

Positiivinen puoli asiassa on se, että Marazin listan pohjalta voidaan olettaa länsimaissa lainvalvonnan hoitelevan ainakin ikävimmän aineiston. Tällöin kuitenkin suodatus ei ole sitä mitä sen kuviteltiin olevan, niin voidaan saman tien spekuloida myös sillä, että josko suodatuksen päämäärät ovat eri kuin mitä niiden yleisesti kuvitellaan olevan (sivujen sulkeminen).

Esimerkiksi Kiinassa nettisensuuria ei käytetä tiedonvälityksen täydelliseen rajoittamiseen, koska se on sielläkin mahdotonta vaikka teknologia on parasta mitä rahalla saa. Sensuuria ylläpidetään siellä välittämään kansalaisille viesti siitä mikä on hallituksen mielestä sallittua ja mikä ei.

Ts. Poliisi valvoo; älä surffaa väärillä sivuilla tai poliisi tulee käymään.

Kuulostaako realistiselta myös Suomessa? Ottaen huomioon kuinka paljon täällä on puhuttu median vaikutuksesta ihmisiin. niin konsepti on varmasti tuttu myös suomalaisille sensuurin kannattajille. Eli en pitäisi mitenkään mahdottomana, etteikö täälläkin nettisensuurin päämääränä olisi massojen mielipiteiden manipulointi yksittäisten sivustojen piilottamisen sijaan. Riippumatta siitä onko manipulointi tahallista vai sensuurin kannattajien kannalta vain onnekas sattuma niin lopputulos on sama.

Suomen blokkilistan perusteella välitetty viesti on kutakuinkin seuraava:
  • Netti on vaarallinen, lapsipornoa puskee joka nurkan takaa. Ei tarvitse kuin Googlella hakea teini- tai homopornoa, niin heti löytää.
  • Mutta onneksi tehokas poliisi pelastaa sinut näkemästä lapsipornoa, etkä traumatisoidu loppuelämäksesi
  • Tästä syystä sensuuri on hyvä juttu
  • nettiä voi valvoa ja sitä valvotaan
  • Teiniporno on lapsipornoa
  • jos surffaat teinipornoa, niin älä surffaa sitä ainakaan TGP sivuilla.

Tämä on sitä rikollisuuden ennaltaehkäisyä, kuten KRP asian tiedotteessaan ilmaisee. Tehokasta? Varmasti. Kyllähän se epäilemättä vähentää teinipornon surffausta jos säännöllisesti ruudulle läjähtää ilmoitus lapsipornosta. Lisäksi TGP sivuilla surffailun rajoittaminen voi olla ihan hyvä idea monestakin syystä. Entä kusetusta? Noh, täysi-ikäisten tekemän teinipornon määritteleminen satunnaisotannalla lapsipornoksi ei ole lastensuojelua vaan netin demonisointia isolla kädellä, mutta hei ... kun kerran se tehdään lasten suojelemiseksi...

EDIT: 19.3.2008 poistettu rutkasti turhaa tekstiä jota kukaan ei jaksa lukea ja jätetty olennainen pointti

Ei kommentteja: