maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Liikaa kohinaa?

Tämä on kommentti Tero Heiskasen blogientryyn, mutta koska tästä tuli pitkä niin julkaisen tämän omassa blogissani.

Tero Heiskanen kirjoittaa lastussaan, että netin uutis- tai blogikirjoitukset pysäyttävät ajankulun ja jäädyttävät netin tietovirrasta jonkun osasen muiden tarkasteltavaksi. Minusta vastaavasti Jaiku-virrat tekevät saman ihmisten välisille ajatusprosesseille. Jos mennään vielä matalammalle tasolla niin irkki ja IM-logit tekevät samaa. Tosin niillä ei kukaan tee yhtään mitään ilman koneellista suodatusta. Kohinan määrä on yksinkertaisesti liian suuri. Sama juttu pätee kyllä Jaikuiluunkin, jossa jälkikäteen sisältö on kiinnostavaa ainoastaan niille ketkä ovat jalostamassa sitä edelleen.

Mentäessä sisällönjalostuksessa ylöspäin päädytään uutisiin ja blogientryihin sekä niiden kommentteihin. Näitäkin on yhä liikaa, jotta niitä voisi kattavasti seurata. Luulisin, että kohinaa olisi liikaa vaikka käytössä olisi Heiskasen toivoma hyvä metadata ja pisteytyssysteemi joilla suodattaa luettavaa. Toivoin aikoinaan, kun blogistanin koko oli 1/3 nykyisestä, että jengi omien blogikirjoitustensa sijaan käyttäisi aikaa kommentoidakseen ajatuksella toisten kirjoituksia. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että vaikka näin tapahtuisi, niin olisi puolestaan kommentteja liikaa. Blogien kommenttien seuraaminen olisi kuin lukisi Hesarin tai parhaimmillaankin K5:n tapaista pisteytettyä kommentointia.

Vaihtoehtona tuolle on yhteistyössä kirjoitetut tekstit tyyliin Wikit. Esimerkiksi johonkin Wikiuutisiin voisi helposti kirjoittaa lennossa päivittyvän uutisen Linnan juhlista, jos vain olisi aiheesta kiinnostuneita kirjoittajia. Wikeissa kuitenkin luovutaan yhdestä merkittävästä blogikirjoittamista motivoivasta tekijästä - mahdollisuudesta henkilökohtaiseen ilmaisuun. Toinen on, että vaikka Wikit tuottavat helposti parempaa sisältöä kuin mitä netissä on keskimäärin, niin ne ovat huonompia kuin parhaiden kirjoittajien tekstit..

Käytännön esimerkki voisi olla vaikka Jokelan tapahtumat, josta mahdollisesti paras kooste löytyy Wikipediasta, mutta joka ei kuitenkaan ole tasapäisyydessään parasta kommentointia tapahtumasta.

Wikipedian tapa tehdä onnistuneesti tietosanakirjaa ei ole kuitenkaan ainoa. Esimerkiksi Everything2 toimii siten, että kuka tahansa voi postittaa uuden version sanakirjaselityksestä ja vertaisarvioinnilla sekä pisteytyksellä valitaan ne kirjoitukset mitkä näytetään. Lukijalla on siis aina nähtävissä pari parasta eri selitystä. Eli toisin kuin Wikipedia, joka häivyttää kirjoittajan, Everything2 (nopeuden kustannuksella) hyödyntää ihmisten tarvetta saada kunniaa ja näkyvyyttä kirjoituksilleen samalla kuitenkin hyödyntäen joukoittamista lopputuloksen arvioinnissa ja korjaamisessa.

Sitten pari linkkiä:

2 kommenttia:

Tea kirjoitti...

Oon samaa mieltä, kommentoin ehkä myöh. enemmän mut lisäsin sut anyway jaikukontaktiks siltä varalta että joskus lastuat siellä jotain :P.

zache kirjoitti...

Heh, meitsin jaikuilu on kyl ollu hiton hiljaista :)