maanantaina, joulukuuta 18, 2006

vr.paw.nu 2.8b - testing

juna turun asemallaVR päivitti sivujaan 7.12. ja toi sinne reaaliaikaisen tilanneseurannan, niin lisäsin ne omaan hakuuni myös. Samalla korjasin omat systeemini hakemaan uutisensa noilta uusilta sivuilta.

Suuri kysymys on, että onko enemmän vähemmän. Mitä useampia ominaisuuksia sivulleni lisään sitä rasittavampaa on ylläpito. (Eli enemmän juttuja jää huomaamatta, kun ne menevät rikki.) Vastaavasti onko esimerkiksi kännykänkäyttäjän kannalta uudet junien kulkutiedot linkit aikatauluhaussa vain ylimääräistä sälää, joka häiritsee nopeaa selailua?

Tai häiritseekö kikkailu paljon. Tms. kulkutiedot esitetään listana, joka vasta CSS:n display ominaisuudella määritellään taulukoksi. Tämän avulla on ainakin teoriassa mahdollista toteutettaa taulukko, jonka sisältö näkyy fiksusti sekä gadgeteillä, joiden ruutuun ei mahdu taulukkoa, että tietokoneen ruudulla. Kokeilin vastaavaa jo aikaisemmin MBNet:n kännyhintaseurannassa. Vaarana CSS-muunnoksissa vain on, että homma bugittaa kammottavasti. :)

Osoite: http://paw.nu/kannykka/vr-2.8b.php

Sivu siirtyy oikeaan käyttöön, jahka olen saanut testattua sen toimivuuden eri gadgeteillä.

Muutokset
  • UUSI: Junien kulkutietojen haku
  • UUSI: Asemien kulkutietojen haku
  • KORJAUS: VR uutiset hakee uutisensa taas päivittyvästä osoitteesta. (vanha sivu oli lakannut päivittymästä jokunen kuukausi sitten)
  • KORJAUS: VR ratatyöt hakee tietonsa VR:n uusilta kulkutiedot sivuilta
  • Doctype vaihdettu: xhtml mobile profile -> xhtml 1.0 transitional
  • korjauksia lukuisiin pieniin validointivirheisiin. Nyt sivut ovat taas hetken validit.

Tunnetut bugit:
  • Lista -> taulukko muunnos ei toimi IE6:lla. IE7:lle se on purkattu toimimaan, vaikka sekään ei tue muunnosta.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

300 mielenosoittajaa pidätetty köpenhaminassa

UngdomhusetHuh, Köpenhaminassa nuorten mielenosoitus riistätyi mellakaksi, kun poliisi esti mielenosoitusmarssin naamioituneiden osaanottajien takia. Mellakassa 300 pidätettiin. Aseistuksena käytettiin kiviä, pulloja ja kyynelkaasua, joista ainakin yksi mielenosoittaja ja poliisi päätyi sairaalaan vakavasti loukkaantuneena.

Mielenosoitus järjestettiin vastustamaan oikeuden päätöstä, jonka mukaan nuoret häädettäisiin 25 vuotta nuorisotilana olleesta vallatusta talosta. Talon hallinta siirtyisi sen ostaneelle kirkolle.

Imho: Toivottavasti tuossa ei tule/tullut ruumiita. Se olisi todella ikävä loppu valtaukselle.


Edit: lisää linkkejä

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Päivän omglol annos :)

Siitä tietää, että elää kännyköiden ihmemaassa kun pääministeri dumppaa kesäkissansa tekstarilla. Noh, onneksi sentään tarinassa oli onnellinen loppu kun kummatkin sai haluamansa. Misu sai julkkista ja Vanhanen pesää vaikkei presidentiksi päässytkään.

Pikkaisen oudompaa touhua on Ex-Soneralaisilla ja Yle kirjoittaa siitä seuraavaa: "Soneran teleurkintavyyhdessä tuomitut vaativat Helsingin hovioikeudessa suuria korvauksia.". Anteeksi mitä, eikö teidät tuomittu tuosta? En tajua miksi pitäisi korvauksia maksaa, mutta eipä se hullu ole kuka pyytää vaan se kuka maksaa joten saas nähdä miten tuossa käy.

Jenkit puolestaan ovat toteuttaneet jo pidempään spekuloidun troijalaisiin perustuvan kännykkäsalakuuntelun ja salakuunnelleet mafiosoita sellaisella. Salakuunteluominaisuus oli ilmeisesti toistaiseksi "operaattoripäivityksenä" salaa lisätty, eikä suoraan viranomaisten määrittelememä tehdasasenteinen ominaisuus, kuten vaikka heidän kännypaikannuksensa.

Noh, oli miten oli. Kohta viranomaissalakuuntelu on vaadittu ominaisuus kaikissa uusissa puhelimissa.

Linkkejä: